Kohti kesää 2018 – talven projekteja

Venemessut ovat ohi ja paluu arkeen tapahtui jo messuviikolla, kovin kauaa ei messuauringossa ehtinyt paistattelemaan mukavasta tunnelmasta huolimatta. Kevät ja veneilykesä 2018 ovat jo kulman takana, vaikka vuodenaikaan nähden koko Suomessa vallitsee varsin kylmä ilmanala. Jäisestä säästä huolimatta aurinko lämmittää maaliskuussa jo aivan eri tavalla kuin sydäntalvella ja sulattaa lunta, joka valuu vetenä rännejä pitkin muodostaen lammikoita sinne tänne.

Kuten tuli tammikuussa luvattu, pyrin päivittämään tänä vuonna blogia hieman aktiivisemmin ja pyrin pitämään tämän lupauksen. Aiemmissa kirjoituksissa olen viitannut siihen, että Venetohtorin talvi on ollut työntäyteinen, joten kertomista myös riittää. Yksi tämän talven ehdottomasti kiinnostavin projekti on ollut vuonna 2012 valmistuneen performance-luokan Xp-44 Xtra Stærkin kunnostus, jonka aikana olen toteuttanut mittavan varustepäivityksen ajatellen tulevia valtamerikilpailuja mahdollisesti vaativissa olosuhteissa.

Maailmalla X-Yachtin valmistamia veneitä pidetään arvossaan ja veistämö tunnetaan erityisen hyvin kilpailukykyisistään veneistään. Jo ensimmäisestä konsturuktiosta, X-79:stä lähtien kilpaveneilijät ovat olleet kiinnostuneita venevalmistajan tuotteista. Vuonna 1979 alkunsa saanut veistämö on vuosien varrella valmistanut yli 5000 venettä ja suurin osa niistä on niittänyt mainetta nopeina veneinä. Yksin legendaarista X-99 -venettä on valmistettu 605 kappaletta.

Nykyisin veistämön tuotanto keskittyy kolmeen päälinjaan, jotka ovat yksityyppiluokat Xracing one-designs, X-35 ja X-41, neljä cruising-luokan venettä, Xcruising Xc 38, Xc 42, Xc 45 ja Xc 50 sekä viimeisimpänä Xperformance -luokan cruiser-racer -veneitä, joita kantavat Xp-nimeä. Kyseisiä veneitä valmistetaan kokoluokissa 33, 38, 44, 50, 55 ja 65 jalkaa. Näin ollen Xtra Stærk sijoittuu Xperformance -luokan puoliväliin.

Xtra Stærk on ostettu Suomeen uutena ja ensimmäiset vuodet vene purjehti Oulun vesillä. Vene oli alun perin varusteltu kilpapurjehdukseen muun muassa syvemmällä 2,65 metriin ulottuvalla kölillä ja pidemmällä hiilikuitumastolla. Kun nykyinen omistaja Arto Linnervuo osti veneen vuonna 2016 vene kävi veistämöllä kunnostettavana. Kuten usein uuden omistajan johdossa ensimmäinen purjehduskausi meni veneen trimmejä etsiessä ja vene menestyi kohtuullisesti niissä Itämerellä järjestettyihin avomerikilpailuihin, joihin vene osallistui.

Harjoittelukesän jälkeen veneen miehistö täydentyi uusilla kilpapurjehtijoilla ja tiimi ryhtyi harjoittelemaan säännöllisesti ammattivalmentaja Pasi Palmun johdolla. Vene osallistui vuonna 2017 lähes kaikkiin suuriin avomerikilpailuihin, joita lähivesillä järjestettiin. Linnervuo johdatti miehistön läpi Suursaari Race:n, Gotland Runt:n, Helsinki-Tallinna Race:n, Henri Lloyd Race:n, Gulf Of Finland Race:n ja Pentala Race:n. Palkintona määrätietoisesta harjoittelusta oli edellisvuotta parempi menestys. Mukaan tarttui lukuisia palkintosijoja kuten mm. Helsinki-Tallinna Racen voitto ORC A- ja Overall luokissa sekä 6. sija Gotland Runtin ORC A-luokassa.

Kaudella 2018 Xtra Stærk on yksi Avomeripurjehtijat ry:n (AMP) edustusjoukkueista ja sen kilpailukalenteri on entistä kunnianhimoisempi. Vuonna 2018 veneellä on tarkoitus ottaa osaa seuraaviin kilpailuihin maailmalla: Volvo Round the Ireland Race ja RORC Transatlantic Race, joiden lisäksi olisi vielä vuonna 2019 tarkoitus purjehtia Caribbean 600 Race, jonka jälkeen Xtra Stærk tuoda näillä näkymin takaisin Euroopan puolelle jatkaen kilpailua Atlantin tällä puolen.

On sanomattakin selvää, että tiukka kisaohjelma valtamerellä vaatii laadukkaaltakin veneeltä normaalia enemmän. Vaikka tanskalaiset osaavat valmistaa veneitä, vaativat tulevat koitokset omanlaisensa otteen varustelussa etenkin, kun miehistön tavoitteena on myös pärjätä näissä kovissa kansainvälisissä kilpailuissa.

Kuten laatuveneeltä voi olettaa, on Stærk jo lähtökohtaisesti hyvin varusteltu, mutta viimeaikainen veneilyteknologian kehitys on asettanut alalle uusia standardeja ja vaatimustasoja. Erityisesti sähkö- ja elektroniikka puolen varusteet ja järjestelmät ovat kehittyneet pyrähdyksittäin. Vuoden 2012 jälkeen elektroniikkaan on tullut paljon uusia ominaisuuksia ja toimintoja. Myös kilpailujärjestäjillä on hyvin tarkkaan määriteltyjä asioita, mitä pitää veneessä olla, jotta sillä voi osallistua kilpailuun.

Silmällä pitäen edellisiä vaatimuksia olen käynyt kuluvan talven aikana veneen läpi, joka käytännössä on tarkoittanut, että jokainen paikka on täytynyt tarkastaa ja tarvittaessa muutokset on toteutettu, jotta vene olisi mahdollisimman omavarainen ja hyvin varustautunut valtameren ylityksiin. Atlantilla ranta on kaukana ja apu yleensä vuorokausien päässä. Parhaimmillaankin apua keskellä valtamerta on saatavissa toisilta veneiltä tai rahtilaivoilta.

Kunnostustyön tärkeimpänä ohjeena on toiminut vuoden 2017 RORC Transatlantic Racen NOR, eli Notice of Race, joka on 64 sivuinen nivaska, jossa veneen vaatimukset on määritelty tarkasti. Jotta kaikki toimisi hyvin valtamerellä kaukana kaikesta on venettä varusteltu pieteetillä. Jos koskaan niin nyt Venetohtorin ammattitaito on punnittu. Tässä projektissa turvallisuus on ollut prioriteettilistan kärjessä ja veneilyturvallisuus on määrittänyt, miten edetään. Seuraavissa kirjoituksissa tulen tarkemmin keskittymään mitä muutostöitä Atlantin ylitys asettaa veneeseen.

 

Veneilyterveisin

Venetohtori Vene 18 Båt -messuilla

Venemessut ovat olleet auki perjantaista lähtien ja eilen keskiviikkona saavutettiin koitoksen puoliväli. Monille esittelijöille viikko on raskas rypistys, mutta kun viikonloppu ja messujen viimeiset päivät taas koittavat, heräävät he uuteen eloon. Hiljaisten arkipäivien jälkeen jälkimmäinen viikonloppu sähköistää ilmapiirin.

Tällä kertaa olin Venetohtorin roolissa messuilla ensimmäisen viikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Viime vuoden tapaan olin Maritimin osastolla myymässä tuotteita ja tapaamassa asiakkaita. Valtaosa tapaamistani asiakkaista oli entuudestaan tuttuja tavalla tai toisella. Vakioasiakkaat ja yhteistyökumppanit tulivat tervehtimään, jonka lisäksi muutama uusi asiakassuhde syntyi. Vaikka tällä hetkellä tilanne on olosuhteiden valossa hyvä ja töitä on odottamassa jonoksi asti, täytyy tulevaisuuden eteen tehdä töitä.  Venealalla näkyvyys, pienikin sellainen, on hyvä juttu tulevaisuutta ajatellen. Kaiken lisäksi messut ovat osaltani mukava sosiaalinen tapahtuma, joka tuo hyvää vastapainoa yksinäiseen ahertamiseen. Hyvät keskustelut tuovat lisäpontta myös Venetohtorin arkeen!

Viime vuodesta poiketen perjantai oli nyt kaikille avoin. Aikaisemmin ensimmäinen päivä on ainakin osittain ollut suljettu matti meikäläisiltä ja ovet ovat auenneet ainoastaan ammattilaisille tarkoitetulla Trade Day -lipulla. Nyt väkeä oli toimittajien ja alan ammattilaisten lisäksi liikkeellä jo perjantaina aamusta alkaen. Ihmiset jakaantuivat tasaisemmin viikonlopulle ja tämä antoi enemmän aikaa syventyä asiakkaiden tarpeisiin. Lauantaina messuilla oli perinteisesti hyvin porukkaa, mutta perjantain muutos näkyi sunnuntaina ja välillä tuntui, että halleissa ei ollut muita kuin näytteilleasettajia. Alkuviikkokin on kuulemma kävijämäärältään jäljessä viime vuodesta. Toivotaan kuitenkin, että väki löytää messuille, sillä kiinnostavaa nähtävää on paljon.

Vaikka messuilla lukujen valossa tuntuu olevan vähemmän kävijöitä, niin venealalla näyttää silti menevän aika hyvin yleisellä tasolla. Ainakin omalla yritykselläni on nyt erilaisia mielenkiintoisia projekteja. Töitä siis riittää ja sekös minua hymyilyttää. Ja ilmeisesti riittää myös muilla, sillä venehallissa oli paljon kiinnostavia veneitä. Ennen kaikkea oli mukavaa nähdä Nautorin Club Swan 50, jota ei aikaisemmin ole juurikaan Suomessa esitelty. Muutoinkin venehallissa tuntui olevan hyvä pöhinä. Messuista jäi sellainen tunnelma, että monen vuoden laskusuhdanteen ja vaikeuksien jälkeen veneala on nousemasta alhosta ja näyttää siltä, että merellisestä elämäntyylistä on taas tulossa suosittua. Tämä ei ole ihme, sillä mikä on sen mukavampaa kuin aurinkoinen kesäpäivä Itämerellä.

Viime vuosista poiketen Venetohtori ei ole tavattavissa Maritimin osastolla jälkimmäisenä viikonloppuna 16–18.2.2018, sillä erinäisten projektien takia en pääse paikalle. Minut saa kuitenkin kiinni puhelimitse ja sähköpostitse, joten jos palveluitani tarvitaan, ei muuta kuin luuri korvaan tai näppäimistö laulamaan.

Hyvää alkanutta veneilykautta 2018!

 

Kevät koitti, kesä tuli ja meni. Tuli myös syksy ja joulu.

Kevät koitti, kesä tuli ja meni. Tuli myös syksy ja joulu. Nyt on jo vuosi 2018 ja uudet kujeet. Edellisestä blogi-kirjoituksesta on kulunut jo turhan kauan. Pitäisi saada kirjoitettua tiuhemmin, jotta toimeen tarttuminen ei olisi niin työlästä, mutta minkä teet, kun veneet on huollettava, paistoi aurinko, oli pikku pakkanen tai satoi räntää. Mitä pidemmälle aikaa kului, sen hankalampaa on tarttua uuteen aiheeseen. Nyt siis härkää sarvista ja kurssi kohti uutta tekstirikkaampaa uutta vuotta.

Kevät ja kesä olivat työntäyteisiä. Työtä oli riittävästi ja kiireisimmästä urakkahuipusta jäi sellainen olo, että osasin jo kohtalaisen hyvin pitää projektit nipussa. Aikaisemmat keväät ovat menneet opiskelun piikkiin. Olen menneinä vuosina, olosuhteiden pakosta, ottanut lähes kaiken työn vastaan, enkä ole osannut sanoa ei. Huomiotta ovat jääneet myös muut työhön vaikuttaneet seikat kuten säätila, joka tiukalla aikataululla on silloin tällöin aiheuttanut huolta ja hampaiden kiristelyä. Luontoäidillä on ollut tapana yllättää joko positiivisesti tai negatiivisesti. Viime vuosien säät, kun ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Välillä takatalvi on yllättynyt ja välillä aurinko on alkukeväästä paistanut kuin heinäkuussa, jolloin veneidenlaskua on haluttu nopeuttaa.

Edellisvuosista viisastuneena keskityin keväällä 2017 siihen, että minulla oli tarkempi käsitys keskeneräisistä ja tulevista projekteista. Näin minulle jäi hiukan enemmän aikaa vapaa-ajalle ja palautumiseen, kuin aikaisempina keväinä. Mahtuipa mukaan myös muutama kiireinen tilaus, jonka ehdin asiakkaiden mieliksi toteuttaa ruuhkahuipusta huolimatta.

Perinteisten keväällä tehtävien töiden lisäksi joukkoon mahtui paljon varsin mukaansa tempaavia projekteja. Kevään aikana monien asiakkaiden veneisiin asennettiin uudet sähköjärjestelmät, jotka ovat varsin mielenkiintoisia. Aurinkopaneeleiden lisäksi tuli asennettua kokonaisia sähköjärjestelmiä, jotka ovat kehittyneet huimasti viimeisten vuosien aikana.

Enää ei riitä sulaketaulun ja päävirtakytkimen asentaminen, vaan järjestelmät ovat digitaalisia ja niitä ohjataan uudella teknologialla. Historiaan ovat jääneet ajat, jolloin suurimpaan osaan veneistä asennettiin päävirtakytkimen lisäksi pieni sulaketaulu katkaisimineen. Oman mielenkiintoisen osansa tuo myös jatkuvasti kehittyvä veneilyelektroniikka, joka tarvittaessa antaa hyvin monipuolista dataa veneilijälle. Laitteet mahtuvat yhä pienempään ja niiden hinnat ovat tulleet jokaisen ulottuville. Varjopuolena on järjestelmien monimutkaisuus ja usein asennukseen tarvitaan jo ammattilainen, jotta kaikki toimii oikein vaativissa olosuhteissa. Oman mielenkiintoisen lisänsä ovat tuoneet myös uusi akkuteknologia ja tuloaan tekevät sähkömoottorijärjestelmät.

Sähköjen lisäksi kevään aikana asensin uusi vinssejä ja septijärjestelmiä. Vinssit ovat vuosien saatossa kovalla rasituksella ja sähköjärjestelmien lisäksi vinssit ovat kehittyneet. Sama pätee myös septijärjestelmiin. Yhä useampaan veneeseen asennetaan nykyisin sähköllä toimiva vessa.

Heinäkuussa kun valtaosa asiakkaistani oli merellä, päädyin sinne myös itsekin. Olin perheeni kanssa purjehtimassa kolme viikkoa ja sain pitkään kaivatun loman, jota olin odottanut koko kylmän talven. Aallot virvoittivat mieltä ja aurinko paistoi lämmittäen Venetohtorin luita sekä lihaksia, jotka olivat kohmettuneet kylmän ja hyhmäisen kevään aikana. Välillä kevätloskan vihmoessa edestä ja takaa usko lämpimästä kesästä oli loppua kesken. Lopulta kesä kuitenkin saapui.

Kesän jälkeen syksy on ollut hyvää aikaa ja nyt alkaa tuntumaan siltä, että asiakkaita riittää talven ympäri. Uusia mielenkiintoisia projekteja on tullut mukavasti ja muutamat niistä jatkuvat aina huhtikuulle saakka. Aikaisemmin työllistymisen kanssa on ollut enemmän tai vähemmän haasteita sydäntalvella, kun veneet on paketoitu pressujen alle. Siellä ne sitten talvehtivat rauhassa, kunnes kevätaurinko vähä vähältä sulattaa lumen vedeksi. Eipä niille paljon pääse tekemään, jos köydet on kiristetty ja harjan alta pääsee juoksemaan vain tuuli ja satunnaista ruokapalaa etsivä hiiri.

Ilokseni olen huomannut, että veneiden talvisäilytys on siirtymässä yhä enemmän halleihin, joissa ylläpidetään peruslämpötila plussan puolella. Niissä veneelle voi suorittaa huoltotoimenpiteitä pitkin talvea. Tämä on eduksi niin huoltotoimenpidettä suorittavalle kuin veneen omistajalle. Talven aikana on usein paremmin aikaa ja huolto voidaan suorittaa tasaisissa olosuhteissa. Kiireajan ulkopuolella suunnitteluun on myös enemmän aikaa, kuin keväällä, jolloin töitä on kaikilla venekorjaajilla kädet täynnä. Suunnittelun tärkeys korostuu erityisesti mittavissa projekteissa, joissa vastaan voi tulla yllätyksiä tai halutaan tehdä muita muutostöitä. Veneeseen pätee sama kuin kodin remontoimiseen. Uusi pinta saa näyttämään vanhan nuhjaantuneelta ja samalla vaivalla tehdään hieman enemmän. Talvella tämä on mahdollista, keväällä kiireen keskellä ei.

Yhä useammat asiakkaat ovat vuodesta toiseen palanneet luokseni ja yksi tärkeimmistä asioista ammattiylpeyteni kannalta on alusta asti ollut juuri tyytyväinen asiakas, joka tilaa palvelun toistamiseen. Olen iloinen, että olen voinut viimeisten vuosien aikana tarjota entistä parempaa palvelua kasvavalle vakioasiakaskunnalle, joka arvostaa työni laatua.

Toivotan näillä sanoilla kaikille veneilijöille hyvää uutta vuotta ja veneilykesää 2018!

P.S. Jos teillä on mielessänne veneisiin liittyviä askarruttavia asioita, niin otan mielelläni vastaan aiheideoita, joista voin kirjoittaa Venetohtorin lokikirjassa.

Vinssien huolto – Harkitsemisen arvoinen juttu

Kevät on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen ailahteleva. Nopeimmat ehtivät laskemaan veneensä jo huhtikuun alussa ja nauttia muutamista aurinkoisista päivistä, kunnes kylmä säärintama sekä satunnaiset lumi- ja räntäkuurot iskivät koko Suomeen. Yöpakkaset saivat useimmat odottavalle kannalle ja veneiden huollot venyivät aivan laskuja edeltäneille päiville. Monille tuli kiire, jotta kaikki tarpeellinen saatiin ajoissa valmiiksi.

Pintojen kunnostus ja moottorin tarkastus on useimmille se perinteisin keväthuolto, joka toteutetaan ennen veneen vesille laskemista. Purjeveneissä kokeneet merenkävijät tarkistavat seisovan rikin ja köydet, mutta kesän kuluessa moni huomaa unohtaneensa jotain oleellista, nimittäin vinssien huollon.

Yleisesti ottaen vinssien huolto, tai paremminkin huoltamattomuus nousee esiin, kun ne tekevät tenän, jumittuvat tai liikkuvat turhankin liukkaasti väärän suuntaan haittojen jäädessä väärään asentoon. Siinä missä moottori tarvitsee vuosittaiset kevät ja syyshuoltonsa, tarvitsevat vinssit säännöllisen tarkastuksen ja huollon. Mekaanisesti toimivat osat ovat kovilla meriolosuhteissa, liikutti niitä sitten mies- tai moottorivoima.

Vinssit tulisi huoltaa säännöllisesti valmistajien ohjeiden mukaan jopa kaksi tai kolme kertaa aktiivisen purjehduskauden aikana. Kilpapurjehtijoille vinssien huolto on melko tuttua puuhaa, koska jatkuva purjeiden jalustaminen sekä trimmaaminen lisää huollon tarvetta, mutta perhepurjehtijat eivät välttämättä ole koskaan edes kurkanneet rummun sisälle.

Vinssit tulisi avata ja huoltaa, jotta ne toimisivat aina mahdollisimman hyvin. Rakenteeltaan ne ovat suunniteltu ja tarkoitettu kantamaan suuria voimia, mutta siitä huolimatta ne ovat lähes sveitsiläisiin kelloihin verrattavia hienoja mekaanisia kokonaisuuksia, jossa on osia, jotka vaativat erityistä huomiota. Yleisesti ottaen vinssien ongelmat tulevat vastaan juuri silloin kun niitä ei tarvittaisi: kovassa myrskyssä tai muuten ongelmallisessa tilanteessa. Vinssien huolto onkin turvallisuustekijä siinä, missä paikallaanpysyvän rikin tarkastus mastoa pystyttäessä.

Vinssirummun sisältä löytyy lukuisia rattaita, laakereita sekä haitoiksi kutsuttuja ”lipsuttimia”, jotka ovat jousitettuja. Nämä jouset ovat useimmiten hyvin pieniä ja kuoleentuvat ja näin menettävät tehonsa ajan saatossa. Jotta vinssi toimii oikein, on sen jokaisen osan oltava kunnossa, myös näiden pienimpien jousien. Jos ne eivät ole kunnossa, vaarana on, että haitat eivät pysy vinssin rattaiden mukana ja hajoavat. Tällöin irronneet metallisirut saattavat joutua rattaiden väliin jumittaen koko vinssin.

Toinen, yleinen ongelma on vinssien rattaiden kuluminen ajan myötä. Sama koskee myös laakeristoa, joka tulisi tarkastaa säännöllisesti ja tarvittaessa uusia. Edellä mainitut ongelmat ovat ratkaistavissa vuosittaisella huollolla, vaikka parhaimmillakin osilla on oma parasta ennen päivänsä. Hyvällä huollolla vinssien käyttöikä ja toimintavarmuus lisääntyvät. Varaosia on saatavissa vielä vuosienkin jälkeen, vaikka kyseisen mallin tekeminen olisi jo lopetettu. Ei siis kannata arkailla kysyä apua, vaikka Venetohtorilta, mikäli oikea osa ei heti löydy.

Tärkeintä on muistaa, että vinssien tulee olla puhtaat ja koneistoon käytettävän rasvan oikeanlaista ja oikeassa paikassa. Vinssit tarvitsevat meriolosuhteisiin tarkoitettua vaseliinia sekä viskositeetiltaan ompelukone- tai aseöljyä vastaavaa öljyä. Kummallakin liukkautta lisäävällä tuotteella on omat tehtävänsä koneistossa. On tärkeä huomata, että mikäli sisuskalut ovat vanhastaan likaiset, voi uusi voitelukerros jopa nopeuttaa vinssien kulumista ja ennenaikainen kauppareissu saattaa olla edessä. Vinssit tulee siis kirjaimellisesti pestä ennen uudelleen kokoamista. Tähän hammasharja ja ämpäri ovat ovat oiva apuri. Pesuun tarvitset oikeanlaista liuotinta, kuten dieseliä tai etanolia.

Vaikka vasta-alkajalle vinssin huolto voi näyttäytyä jonkinasteisena mörkönä, olisi hyvä, että edes kerran elämässään olisi avannut yhden ja huoltanut koneiston ideaalioloissa. Myrskysatamassa tuulen viskoessa koiria ja kissoja alas taivaalta, olisi hyvä olla perustietämys juoksevan rikin monimutkaisimmasta komponentista ja sen toiminnasta. Helpottaakseen vinssien omatoimista huoltamista Venetohtorin on laatinut oheisen listan, joka perustuu omakohtaiseen kokemukseen:

  1. Katso tarkkaan, miten purat vinssin ja dokumentoi osat. Vinssin sisällä on yllättävän paljon osia ja muutamat niistä ovat hyvin pieniä. Varo myös, ettet tiputa osia esim. pilssiin, maahan tai mereen. Pilssistä osan voi vielä löytää, mutta soran joukosta lähes toivotonta. Mereen pudonnut laakeristo tietää yleensä kauppareissua ja pahimmillaan useamman viikon odottelua vanhemman vinssin kohdalla, puhumattakaan lomakassan hupenemisesta. Suojasatamassa edes itku ei auta.
  2. Jokainen vinssi osineen tulee liottaa omassa ämpärissään, sillä muutoin seuraukset saattavat olla tuhoisat. Jos useamman vinssin koneiston sekoittaa samaan ämpäriin, on niitä lähes mahdotonta enää saada kasaan. Erityisesti jos olet purkanut useita eri kokoisia vinssejä, olet pulassa.
  3. Yksi vinssien huollon salat tunteva tuttava tai venealan ammattilainen lähipiirissä olisi suositeltava, sillä kysyvä ei tieltä eksy. Vääriä kysymyksiä ei ole ja oikein koottu vinssi toimii paremmin kuin sellainen, josta muutama osa on jäänyt yli.

Mikäli oheinen lista karmii selkäpiitä jo ajatuksen tasolla, on myös mahdollista, että vinssien huollon tilaa ammattilaiselta, vaikkapa Venetohtori Vaherjoelta. Vinssien tilauksen voi tilata kätevästi jopa internetin välityksellä oheisesta osoitteesta: https://dokk.fi/vuokraa/vinssien-huolto/  tai ottamalla yhteyttä suoraan Venetohtoriin sähköpostitse tai puhelimen välityksellä.

Kun Venetohtori Vaherjoki huoltaa vinssisi voit olla seuraavista asioista varma:

  1. Venetohtorin kautta saat varmasti oikeat varaosat vinsseihisi ja mikäli huollon yhteydessä ilmenee jotain poikkeavaa, niin ongelmaan voidaan etsiä nopeasti hyvä ratkaisu. Huollon yhteydessä uusitaan haittojen jouset, jonka lisäksi muiden osien kunto tarkastetaan.
  2. Sinun ei tarvitse huolehtia mahdollisesti hukkuvista osista, sillä Venetohtori vastaa, että osat pysyvät paikallaan. Huollon jälkeen vinssit ovat kasattu oikein ja ylimääräisiä osia ei pilssissä pyöri.
  3. Kun vinssisi ovat ammattilaisen huoltamat ovat ne varmasti toimintakunnossa ja oikein kootut. Venetohtorilla on pitkä kokemus vinssien asentamisesta ja huoltamisesta. Venetohtorin kautta saat Harken, Lewmarin ja Anderssenin vinssit sekä varaosat. Myös muita merkkejä kannattaa tiedustella.

 

 

Kevät keikkuen tulevi

Kevät keikkuen tulevi, kuluu vanha sananlasku. Näyttää siltä, että se pitää paikkansa myös tänä vuonna. Kyllä vanha kansa tietää!

Vielä Vene 17 Båt -messujen aikaan Helsingissä vallitsi leuto plussan puolella viipyilevä kevätsää, mutta heti messujen jälkeen lunta pyrytti olan takaa, kuin muistutuksena siitä, että Suomen suveen on vielä pitkä matka. Pressujen alla kevättä odottavat veneet saavat vartoa vielä tuoretta vahapintaa hetken verran. Toivottavasti ei kuitenkaan liian pitkään. Vaikka yöpakkaset käyvät lähempänä kymmentä pakkasastetta, ovat päivät jo pidenneet ja lupauksen tulevasta veneilykesästä voi aistia auringon lämmittävissä säteissä.

Venemessut ovat rakentamisineen, messuamisineen ja purkamisineen takana. Kuusitoista päivää messukeskuksessa olivat rankat, mutta antoisat. Kokonaisuudessaan tämän vuoden messuista jäi hyvä maku. Näin paljon vanhoja tuttuja ja asiakkaita, jonka lisäksi solmin uusia asiakassuhteita. He eivät varmasti tule pettymään valintaansa. Messuvieraita oli lopulta ihan kivasti, vaikka arkipäivien hiljaisuudessa kumisevat messuhallit olivat syödä uskoa kaupantekoon. Kauppoja ja tilauksia kuitenkin syntyi vilkkaiden viikonloppujen lomassa.

Viime viikot ovat menneet ns. sorvin ääressä. Kevään kunnostus ja korjausurakat on allakoitu työkuorman tasaamiseksi siten, että kaikki veneet pääsevät ajoissa vesille ja kaikkien veneilykausi pääsee alkamaan suunnitellusti. Tämän kevään suurin tavoite on ollut saada aikataulut sovitettua niin, että voin vastaanottaa uusia tilauksia vanhojen lisäksi. Tavoitteena on pystyä kertomaan mahdollisimman nopeasti, milloin uusi tilaus on valmis sitä tarvitseville. Tällä hetkellä näyttää siltä, että toistaiseksi uusille tilauksille on vapaata aikaa toukokuussa, mutta vanha kansa muistuttaa, että nopeat syövät hitaat. Vielä ehdit tilaamaan kattavamman huollon veneellesi, mutta päivän pidentyessä mahdollisuudet kaventuvat. Älä siis jää orrelle soittelemaan vaan varaa jo nyt paikkasi auringon alta, jottei kesä mene levänestomaalia maalatessa veneen pohjan alla.

 

Ensimmäinen takana, toinen edessä.

Venemessujen ensimmäisestä viikonlopusta on selvitty ja viikkokin alkaa olla lopuillaan. Kuuluisa puolenmatkan krouvi on ohitettu, mutta kolme kovaa päivää on vielä jäljellä näytteilleasettajille. Monilla esittelijöillä alkaa olla takki tyhjänä ja perjantain koittaessa moni toivoisi messujen olevan jo ohi. Edessä on kuitenkin vielä viikonloppu, josta odotetaan tulevan vauhdikkaampi kuin aiemmin, sillä Disney on Ice ja muut isot tapahtumat veivät huomion lapsiin ensimmäisen viikonlopun aikana. Vielä kolme päivää ja sitten pääsee takaisin verstaalle!

Vaikka messuhallin kovalla betonilattialla seisominen käy selän ja jalkojen päälle hyvistä kengistä huolimatta on messuilla mukavaa ja on kiva nähdä tuttuja naamoja myyntipuuhien lomassa. Käytävillä ja ständillä vastaan tulee venealan ihmisiä ja myös tutuiksi tulleita messuvieraita, joista osa on vakioasiakkaita. Heitä on mukava kohdata, sillä helmikuussa yleensä alkaa uuden kauden suunnittelu ja näin myös veneen kunnostustyö pääsee alkuun yhteisten suunnitelmien muodossa. Vakioasiakkaat tietävät, että aikainen lintu Venetohtorin nappaa.

Vaikka väkeä ei ole ollut messuilla yhtä paljon kuin edellisinä vuosina on messuvieraita ajoittain ollut osastollamme kuin silakoita troolissa. Messuvieraat ovat saapuneet kuin suolapulssit Itämerelle. Hallissa saattaa olla pitkään hiljaista, mutta yhtäkkiä ryysis iskee. Parin tunnin päästä seuraa sitten toinen aalto.

Vene- ja moottoripyöräveron kaatuminen sai ansaittua huomiota messuhalleissa ja uutinen levisi esittelijältä toiselle kulovalkean tavoin. Messukeskuksen kuulutus asiasta sai ihmiset suorastaan riemuitsemaan ja halleissa raikuivat spontaanit aplodit sekä ilon kiljahdukset. On odotettavissa, että hallituksen päätös siivittää niin messuilla työskentelevät kuin vieraat iloiseen tunnelmaan alkavana viikonloppuna. Voihan nyt metrilakun oston asemasta haaveilla seisovansa suuremman huvijahdin kannella, joskus tulevaisuudessa.

Venetohtori on tavattavissa Vene 17 Båt –messuilla Maritimin osastolla 5g11 koko viikonlopun. Tule puristamaan kädestä ja kerro mitä voin tehdä veneellesi, jotta ensi kesä olisi entistä mukavampi kokemus. Helmikuun aikana tehdyt tilaukset ehditään suorittaa taatusti kevään aikana ennen veneilykauden alkua.

Askartelua

Venemessujen rakentaminen ei ole aina ständien pystyttämistä selkä vääränä  ja tarvikkeiden kiillottamista kunnes kädet ovat puutuneet. Välillä raavaskin mies joutuu askartelemaan.

Edellisinä vuosina Venetohtori Vaherjoen ensiapupakkaukset on viety käsistä jo ensimmäisinä päivinä, joten jos haluat omasi, tule sanomaan käsipäivää heti messuille saavuttuasi. Taskuun mahtuva laastaripaketti on oiva ensiapu merikorteista saatuihin paperiviiltoihin ja muihin pienempiin onnettomuuksiin, joita veneellä voi sattua.

Tervetuloa huomenna alkaville Vene 17 Båt -messuille. Venetohtori päivystää Maritimin osastolla 5g11 koko viikon.

 

Pientä askartelua flyereiden ja ensiapupakkausten kanssa.
Venetohtori Vaherjoen ensiapupakkauksia valmiina.

 

Vene 17 Båt -messuja rakentamassa

Venetohtorin työ ei ole pelkästään veneiden korjaamista ja huoltamista, vaan siihen kuulu myös paljon muuta. Tänään vuorossa on ollut Vene 17 Båt -messujen rakentamista, joka jatkuu aina perjantaihin saakka, jolloin messut aukeavat.

Saapuessani messukeskukseen puolilta päivin olo oli kuin viimeisellä rannalla. Edellisen tapahtuman jäljiltä halli viisi oli autio, mitä nyt lattioilla oli vielä hieman roskaa, jota lakaisukoneet pyyhkivät edeltämme samalla kun viimeisiä kokissormia kärrättiin pihalle. Assembly-pelitapahtuman viimeisiä rippeitä siivottiin venemessujen alta nopeasti pois.

Messukeskuksen tunnelma on vielä autio ja hallit huutavat tyhjyyttään, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa on viimeistään torstaina messuständien ympärillä jo täysi tohina. Messujen rakentaminen alkaa aina nollasta ja tyhjät hallit ovat aavemaisen tyhjiä. Vene veneeltä paikat täyttyvät ja messuständit rakentuvat. Ilman messuvieraita olo on kuitenkin vielä puolinainen, sillä iloisesti ympärillä pyörivät ihmiset tekevät messut.

Aloitimme rakentamisen ensimmäisten joukossa ja pikkuhiljaa halliin saapui tuttuja näytteilleasettajia. Autot toisensa jälkeen tuovat osastoille tavaraa. Joka vuosi ständit rakentuvat lähes samassa järjestyksessä. Isoimpien osastojen rakentaminen alkaa jo alkuviikosta, pienempien hieman myöhemmin. Toiset rakentavat kaiken itse, toiset tilaavat messuosastonsa palveluntuottajalta. Sitten on niitä, joille ständit ja rakentajat tulevat maailmalta edellisiltä messuilta. Näitä ovat erityisesti elektroniikkavalmistajien osastot.

Tarvikepuolta rakentaessa huomaa, että myös venehalleissa on täysi tohina päällä ja kotiin ajaessa Turun väylää vastaan tuli venerekkaa peräjälkeen. Isoimmat veneet ovat saapuneet jo viime viikolla hyvissä ajoin messukeskuksen ulkokentälle odottamaan. Sieltä ne siirretään heti ensimmäisenä sisään, jonka jälkeen pienemmät seuraavat perässä. Venehallissa vallitsee tarkka aikataulu ja järjestys, miten veneet menevät sisälle. Monen tonnin painoiset huvipurret vaativat eri tavalla logistista suunnittelua kuin pienemmät varusteet.

Tänä vuonna messuilla on uusi näyttelypäällikkö. Håkan Löfgren jäi eläkkeelle edellisten messujen jälkeen ja nykyään toimea hoitaa Tomi Frick. Viimeisimmän Vene-lehden haastattelussa hän totesi seuraavasti: ”Tässä on sellainen jänne perhetunnelma. On pitkiä työsuhteita tai pienessä piirissä vaihtuneita työtehtäviä, ja melkein kaikki näyttävät tuntevan toisensa jo todella pitkien aikojen takaa. Vaikuttaa siltä, että joka kerran on venealalle tullut, ei sieltä halua koskaan lähteä pois.”

Minulla on vähän sama fiilis. Torstaina tai viimeistään perjantaina saapuvat kaikki messuilla työskentelevät paikalle. Monilla on vuosien kokemus ja sitä on usein naurettu, että katsotaan mille osastolle kukin menee. Vaihtuvuutta alan sisällä on sen verran. Ensin rakennetaan osastot ja sen jälkeen jaetaan henkilökunta osastoille! Olen työskennellyt messuilla eri osastoilla vuodesta 2005 lähtien ja tuttuja on paljon aina messukeskuksen vahtimestareista lähtien. Iloiset tervehdykset kaikuvat hallien eri kulmissa kiihtyvään tahtiin. Näyttää siltä, että lähtölaukaus kauden ensimmäiseen tapahtumaan on kajahtanut vielä toistaiseksi autioissa halleissa.

Venemessuilla

Vene 17 Båt -messut Helsingin messukeskuksessa on tunnetusti veneilykauden avaus. Esillä on vuoden elektroniikkauutuudet sekä muut veneilytarvikkeet. Ohjelmaa on laidasta laitaan kilpapurjehduksesta retkiveneilyvinkkeihin ja merihistoriaan. Menossa mukana on myös Venetohtori Vaherjoki.

Tänä vuonna Venetohtori päivystää Maritimin osastolla 5g11. Jos mielessäsi on  veneen huoltoon tai korjaukseen liittyviä kysymyksiä niin tule vetämään hihasta. Tulevan kevään huollot ja korjaukset kannattaa tilata viimeistään messuilla, sillä keväällä jäiden lähtiessä kalenteri on yleensä jo täynnä. Venetohtorin tunnistaa punaisista viiksistä ja parrasta sekä hupparissa komeilevasta venetohtorilogosta.